Tarkastelimme aikaisemmassa postauksessamme kestävyysraportoinnin sääntelyssä tapahtuvaa myllerrystä, mutta muutoksia tapahtuu toki muuallakin alalla. Tässä postauksessa vinkkaamme ajankohtaisista aiheista, jotka aiheuttavat muutoksia vastuullisuuskentällä.
GHG-protokolla
Päivitys 10/25:
Scope 2 julkinen kuuleminen on avattu ja löydät siitä lisää tietoa täältä. Lisäksi samassa yhteydessä avattiin julkinen kuuleminen seuraamusperusteisista laskentamenetelmistä sähkösektorin toimien vältettyjen päästöjen arvioimiseksi.
Päivitys 09/25:
GHG Protocol päivittää parhaillaan standardejaan, sekä niiden ohjeistuksia. 9.9.2025 ISO ja GHG-protokolla julkistivat yhteistyönsä, jonka tavoitteena on on yhdistää merkittävimmät päästölaskentaa ohjaavat standardit, ISO 1406X -sarja, sekä GHG-protokolla yhdenmukaiseksi kansainvälisiksi standardeiksi. Näin ollen päivitysten voidaan odottaa yhdenmukaistavan päästölaskennan vaatimuksia.
Lisäksi loppuvuodelle on suunnitteilla Scope 2 -standardin ohjeistusten osalta julkinen kuuleminen, jonka avulla kuka tahansa voi lähettää palautetta ohjeesta ja osallistua sen päivitykseen.
Ikäsertifikaatti
Elokuussa Excellence Finland julkaisi uuden suomalainen sosiaalisen vastuun sertifikaatin. Ikäsertifikaatti osoittaa, että organisaatio arvostaa eri-ikäisten osaamista ja edistää ikätasa-arvoa työuran kaikissa vaiheissa. Ikäsertifikaatti on haettavissa organisaatioille, jotka työllistävät yli 50 henkeä.
Ilmastolaki
Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa 2025 muutosehdotuksen, jonka keskiössä on uusi ilmastotavoite vuodelle 2040:
- Vuoteen 2040 mennessä netto kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään 90% vuoden 1990 tasoon verrattuna
Muutosta odotetaan julkaistavaksi COP30-kokouksessa, sillä lokakuuhun 2025 mennessä päätöstä ei olla saatu aikaan.
Kiertotalousasetus
EU:n kiertotalousasetus (Circular Economy Act) on valmistelussa ja komissio julkaisi elokuun alussa julkisen kuulemisen. Asetuksen on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2026.
Luontoarvomarkkinat
Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa luontoarvomarkkinoiden tiekartan (Nature Credits Roadmap), jonka tavoitteena on kannustaa luontoa suojeleviin toimiin ja palkita niihin investoimisesta.
Metsäsertifiointi
Uusi EverCover -metsäsertifikaatti julkaistaan näillä näkymin syyskuun lopussa. Merkin on tarkoitus varmentaa, että puu tulee jatkuvan kasvatuksen periaatetta noudattavista metsistä eli merkin voi saada metsänomistajat, jotka eivät tee avohakkuita.
Ympäristöomnibus
Euroopan ympäristölainsäädännön yksinkertaistaminen on ollut EU:ssa valmistelussa, ja heinäkuussa komissio avasi julkisen kuulemisen aiheeseen liittyen. Tavoitteena on yksinkertaistaa ympäristölainsäädäntöä joutumatta kuitenkaan tinkimään korkeista ympäristöstandardeista.
💡Vinkki: lue myös postauksemme kestävyysraportointiin vaikuttavista muutoksista!
Mitä nyt sitten?
Jäikö mietityttämään, mihin juuri sinun organisaatiosi tulisi reagoida tai mikä on teille olennaista vastuullisuuskentällä? Me Taigawisella olemme luotettava luotsinne juuri silloin, kun tarvitsette vastuullisuustyöhön ohjausta muuttuvassa toimintaympäristössä tai kaipaatte uutta suuntaa.
Ota yhteyttä Lauraan tai Hannaan, niin mietitään yhdessä, mikä olisi juuri teille sopiva tapa edetä:
📩 laura.bjork@taigawise.fi 📞 +358 50 305 3984
📩 hanna.liappis@taigawise.fi 📞 +358 40 099 2389